Smartum language switcher

Henkilökohtaista apua palvelusetelillä Vaasassa

Vaasan kaupunki ryhtyi tarjoamaan palveluseteliä henkilökohtaisen avun hankintaan alkuvuodesta 2016. Aiemmin vammaispalveluissa henkilökohtaista apua järjestettiin joko omana toimintana, ostopalveluna tai työnantajamallilla. Työnantajamalli on erityisen raskas tuen tarvitsijalle sillä siinä hän toimii suoraan työnantajana avustajalleen ja häntä sitovat työnantajavelvoitteet. Palveluseteli otettiin käyttöön Vaasassa vaihtoehdoksi tälle työlääksi koetulle mallille: Palvelusetelillä mieleisen henkilökohtaisen avustajan voi hankkia suoraan palveluntuottajalta.

Palvelusetelimallissa tukea tarvitseva henkilö tekee palvelusopimuksen palveluntuottajan kanssa. Setelin arvon on oltava vammaispalvelulain mukaisesti kohtuullinen eikä henkilölle saa jäädä omavastuuosuutta maksettavaksi. Vaasassa palvelusetelin tuntiarvoksi on asetettu 22 euroa. Arvoa korotetaan illoiksi, öiksi ja viikonlopuiksi. Arki-illoin (klo 18-22) setelin arvo on 15 % korkeampi, öisin (klo 22-07) 25 %, lauantaipäivisin (klo 07-18) 20 %, lauantai-iltaisin (klo 18-24) 100 % ja sunnuntaisin sekä arkipyhinä 100 %. Näin palvelusetelillä voi hankkia lyhytkestoisen avustamisen lisäksi pitkäkestoista apua. ”Laskemme kunkin setelin arvon sen mukaan kuinka paljon tukea tarvitaan. Huomioimme arvossa myös ilta-, viikonloppu- ja yöhinnat. Saatu summa kattaa hyvin hankittavan palvelun”, sanoo Vaasan aikuisten sosiaalityön johtaja Virpi Kortemäki.

kuvituskuva

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Palveluseteli toi helpotusta arkeen

Smartum Palveluseteli -verkkopalvelussa henkilökohtaisen avun palvelusetelin hallinnointi on helppoa: avun tarvitsijalle luodaan oma palveluseteli ja jatkossa samalle setelille jaetaan lisää rahaa. Vaasan henkilökohtaisen avun seteli huomioitiin loppuvuodesta 2016 Vuoden palveluseteliteko -kunniamaininnalla. Palkinto myönnetään innovatiiviselle ja setelin saajan arkea merkittävästi helpottavalle tavalle käyttää palveluseteliä. ”Vaasassa on ennakkoluulottomasti otettu palveluseteli käyttöön uudella tavalla. Sähköinen seteli toimii henkilölle jatkuvana tilinä, joka muistuttaa henkilökohtaista budjettia. Tästä kokemuksesta kannattaisi ottaa digitalisoinnin vinkit käyttöön tulevan valinnanvapauden valmistelussa”, valintaa perustelee palvelusetelitekoraadin jäsen Susanna Kallama Suomen Yrittäjistä.

Vaasan henkilökohtaisen avun palveluseteli on otettu hyvin vastaan niin palveluntuottajien kuin asiakkaiden parissa. ”Palveluntuottajan näkökulmasta palveluseteli on helppokäyttöinen ja kysyntää palvelulle on. Palvelu Palvelutili Oy:n eli entisen Smartumin kautta toimii moitteettomasti eikä palvelun tuottaminen tarvitse erillisiä sopimuksia asiakkaan kanssa palvelusetelin lisäksi. Palvelusetelin myötä asiakkaalla on mahdollisuus valita palveluntuottaja ja päättää aiempaa paremmin omista aikatauluistaan ja avun tarpeestaan”, kertoo palveluvastaava Johanna Varila Kuninkaantien Asumispalveluista. ”Palvelusetelillä on sujunut hyvin. Uusi systeemi on parempi,” tiivistää henkilökohtaisen avun palveluseteliä käyttävä Marianne Niemi.

Julkaistu 4/2017