Palveluntuottajat

Palveluseteli palveluntuottajalle

Palveluseteli on kunnan kuntalaiselle myöntämä maksuseteli, jolla tämä voi ostaa tarvitsemansa sosiaali-, terveys- tai varhaiskasvatuspalvelun valitsemaltaan yksityiseltä yritykseltä tai järjestöltä. 

Palveluntuottajalle palveluseteli merkitsee sitä, että tämä pääsee tuottamaan kunnan järjestämisvastuun alla olevia palveluita.

Palveluseteli mahdollistaa kasvun

Onnistuneen sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan yritystoiminnan kulmakivi on korkea käyttöäaste. Hammaslääkärivastaanotto ei pyöri, jos vastaanottolistat ovat puoliksi tyhjillään. 

Vuodenaikojen syklisyys, poliittinen epävarmuus ja kireä kilpailu syövät palveluntuottajien elinkeinoa. Nyt on aika turvata kansalaisten palvelut.

Useat palveluntuottajistamme ovat pieniä tai keskisuuria yrityksiä, joiden liikevaihto on kasvanut palvelusetelitoiminnan myötä. Tämä on puolestaan mahdollistanut toiminnan laajentamisen ja parantanut kuntien elinvoimaa. 

Sote-uudistuksen myötä palvelusetelin käyttöä tullaan laajentamaan entisestään Suomen kunnissa. Tämä kaivattu muutos avaa kaiken kokoisille yrityksille uusia mahdollisuuksia. 

Pikalinkit palveluihimme

Linkit avaavat uuden ikkunan selaimeesi.

Miksi liittyä palveluntuottajaksi?

Sähköisen Vaana Palvelusetelin käyttö mahdollistaa yrityksen myynnin kasvun, nopeuttaa rahan kiertoa ja vähentää paperityötä. Selvitystemme mukaan monet yritykset ovat myös palvelusetelin myötä palkanneet uusia työntekijöitä ja laajentaneet palveluvalikoimaansa. 

Lisämyynti

Palvelusetelillä palveluntuottajalle avautuu täysin uusi tulonlähde, kun yritykset pääsevät tuottamaan kuntien järjestämisvastuulla olevia palveluita. Tämä johtaa siihen, että palveluntuottajien käyttöaste paranee, mikä puolestaan johtaa parempaan kannattavuuteen, kun työjärjestykseen ei jää tyhjiä aikoja.

Selvityksemme mukaan palvelusetelituottajista 91,6 % on saanut uusia asiakkaita palvelusetelin kautta.

Nopea rahan kierto

Et joudu odottamaan viikkoja tai kuukausia laskuttamisen jälkeen, että kunta maksaa sinulle palveluistasi.

Maksamme sinulle jopa kahdesti viikossa verkkopalvelussa tehdyt veloituksesi palvelun tuottamisen jälkeen, minkä vuoksi rahavirtojen ennakoiminen paranee ja kirjanpito helpottuu.

Ei ylimääräistä paperityötä

Tuotettujen palveluiden veloitukset hoituvat kätevästi modernissa verkkopankkia muistuttavassa OmaVaana-verkkopalvelussa.

Automaattiset tilityslaskelmat sähköpostissasi toimivat tositteina kirjanpitoon.

Avaruusraketti piirros Vaanan logolla

Kunnassani ei ole käytössä palveluseteliä. Mitä voin tehdä?

Viemme terveiset kuntaasi.

Palveluseteli ei vielä ole käytössä kaikissa Suomen kunnissa, vaikka jo suurin osa kunnista järjestääkin palveluja palvelusetelillä. Kunnassasi saattaa tosin olla palveluseteli käytössä jo joissain palveluissa, mutta ei välttämättä niissä palveluissa, joita yrityksesi tuottaa. 

Autamme sinua mielellämme olemalla puolestasi yhteydessä kuntaan ja keskustelemme heidän kanssaan aiheesta! Viemme mielellämme paikallisten palveluntuottajien terveiset kuntiin.

Ole rohkeasti yhteydessä asiantuntijoihimme.

Usein kysytyt kysymykset

Tuottajaksi liittyminen tapahtuu viidessä vaiheessa:

  1. Kunta päättää sähköisen palvelusetelin käyttöönotosta
  2. Kunta tiedottaa (verkkosivuillaan ja mahdollisesti paikallislehdessä) palveluntuottajien hausta palvelusetelituottajiksi
  3. Palveluntuottajat tekevät kunnalle hakemuksen palveluntuottajaksi liittymisestä
  4. Kunnan hyväksymät palveluntuottajat rekisteröityvät Vaanan verkkopalveluun.
  5. Vaana lähettää hyväksytyille palveluntuottajille linkin, jonka kautta verkkopalveluun voi rekisteröityä.
    Vaana perehdyttää palveluntuottajan verkkopalvelun käytössä ja palveluseteleiden käyttö sekä veloittaminen voi alkaa.

Kunnat hyväksyvät jatkuvasti uusia palveluntuottajia sen jälkeen, kun palveluseteli on otettu kunnassa käyttöön.

Vaanan asiakastuki auttaa kaikissa vaiheissa. Meiltä voi rohkeasti kysyä lisää!

Jotta kunta voi hyväksyä yrityksen palvelusetelipalvelutuottajaksi, on yrityksen noudatettava kunnan määrittämää sääntökrjaa palvelusetelitoiminnasta ja lisäksi yleensä vähintään:

  1. Noudatettava palvelusetelilakia, lakia julkisista hankinnoista ja lakia palvelusetelillä tuotettavista sosiaali- tai terveyspalveluista
  2. Huolehdittava lakisääteisistä työnantajan sosiaalivakuutusmaksuista, YEL-vakuutuksesta ja muista työnantajan velvotteista
  3. Oltava saamatta julkista tukea palvelusetelillä tuotettaviin palveluihin
  4. Vastattava alihankkijoiden toiminnasta
  5. Esitettävä ainakin seuraavat dokumentit kunnalle
    1. Selvitys merkinnästä ennakkoperintä- ja työnantajarekisterissä
    2. Kaupparekisteriote
    3. Tilinpäätöstiedot tai muu luotettava selvitys yhtiön vakavaraisuudesta
    4. Todistus maksetuista veroista ja sosiaaliturvamaksuista
    5. Todistus lakisääteisten maksujen suorittamisesta vakuutusyhtiöltä

Tämän lisäksi yritykselle kertyy palvelukohtaisia vaatimuksia, joissa on eroavaisuuksia riippuen mitä palvelua tuottaa (esim. varhaiskasvatus, suun terveydenhuolto, kotihoito)

Vaana saa kunnalta tiedon hyväksytyistä palveluntuottajista. Lähetämme tämän jälkeen palveluntuottajalle sähköpostitse linkin, jonka kautta voi liittyä Vaanan verkkopalveluun.

Verkkopalveluun liittymisessä kysytään yrityksen perustiedot, tili- ja maksutiedot sekä palvelukohtaiset hinnastot.

Maksamme palveluntuottajan tekemät tilitykset kaksi kertaa viikossa. Maksutoimeksiannot lähtevät Vaanalta pääsääntöisesti maanantaisin ja torstaisin, mutta johtuen mm. pankkien välisistä viiveistä osa maksuista saattaa saapua vasta tiistaina ja perjantaina. Tilitykset tulee tehdä päivää ennen Vaanan maksupäivää, jotta tilitykset ehtivät maksettavaksi.

Mikäli näille päiville osuu kansallinen pyhäpäivä, siirtää Vaana rahat edeltävänä pankkiarkipäivänä.

Pienin kerralla maksettava tilitys on 40€.

Palveluntuottajalla on mahdollisuus valita, että rahat siirtyvät kerran kuussa valitsemanaan päivänä.

Kunta ei todennäköisesti ole vielä toimittanut meille tietoa siitä, että olet hyväksytty palveluntuottajaksi. Lähetämme sinulle linkin, jolla voit rekisteröityä palveluumme heti, kun saamme tiedon siitä!

Olemme huomanneet, että mikäli palveluseteleiden käyttöönoton edellytyksenä olisivat pitkäkestoiset, kalliit ja raskaat IT-järjestelmät, eivät etenkään pienet ja keskisuuret kunnat olisi valmiita ottamaan palveluseteliä käyttöön. Emme lähtökohtaisesti halua luoda raskaita ja kalliita järjestelmiä, emmekä eriarvoistaa kuntia maksukykynsä mukaan, minkä vuoksi haluamme tarjota kunnille ratkaisun, joka on otettavissa kaikkialle käyttöön ilman merkittäviä kustannuksia.

Teemme jatkuvaa ja aktiivista työtä palvelusetelien käyttöönoton lisäämiseksi kunnissa, mikä johtaa palveluja tuottaville yrityksille kokonaan uuteen tulonlähteeseen ja mahdollisuuteen parantaa käyttöastetta ja kannattavuutta.

Koemme, että tämä on paras liiketoimintamalli, jolla edistämme suomalaisten sote-palveluiden kilpailukykyä parantamalla kansalaisen saamien palvelujen valinnanvapautta, saatavuutta ja laatua samalla säästäen kustannuksia verrattuna kunnan omaan tuotannon kustannuksiin.

Ymmärrämme turhautumisen. Teemme jatkuvasti työtä sen eteen, että voisit keskittyä olennaiseen – asiakkaittesi auttamiseen. Olemmekin Vaanan asiakastyytyväisyyskyselyissä saaneet eniten palautetta järjestelmämme helppoudesta ja selkeydestä. Toiseksi eniten palautetta on saanut verkkopalvelumme toimivuus ja sujuvuus.

Järjestelmä palveluiden tilitykseen ja rahansiirtoihin automatisoi huomattavan määrän toimituksia laskutuksessa, mikä loppujen lopuksi säästää sinun aikaasi. Ilman kevyttä verkkopankin tapaista verkkopalvelua kuluisi laskutukseen huomattava enemmän aikaa käsityönä, minkä lisäksi raha liikkuisi kunnan ja palveluntuottajan välillä huomattavasti hitaammin kuin kerran kahdessa viikossa.

Asiakastukemme auttaa kaikissa sinua askarruttavissa kysymyksissä! Voit myös kutsua asiantuntijamme puhumaan palvelusetelistä ja sen hyödyistä yritykseesi. 

Kehuttu asiakastukemme on aina apunasi


asiakaspalvelu@vaana.fi

Huom! Tarkista asiakaspalvelun poikkeusaukioloajat tästä.

Smartum Oy
Yrjönkatu 11 B, 00120 Helsinki