Smartum language switcher

Ajankohtaista

Hämeenlinnan Verkatehtaalla järjestettiin ystävänpäivänä 14.2.2017 kevään ensimmäinen Palvelusetelipäivä. Päivän aikana päivähoidon ja kerhotoiminnan ammattilaiset kunnista ja alan yrityksistä ympäri Suomen kokoontuivat keskustelemaan ja jakamaan kokemuksiaan palvelusetelin käytöstä päivähoidossa ja kerhotoiminnassa. 4/2017 Lue lisää ›
Vaasan kaupunki ryhtyi tarjoamaan palveluseteliä henkilökohtaisen avun hankintaan alkuvuodesta 2016. Vaasan henkilökohtaisen avun palveluseteli on otettu hyvin vastaan niin palveluntuottajien kuin asiakkaiden parissa. Julkaistu 4/2017 Lue lisää ›
Suomalainen hyvinvoinnin edelläkävijä Smartum jakautuu 1.3.2017 kolmeksi yhtiöksi. Yhtiön omistavan The Orange Companyn hallituksen puheenjohtajan Jarmo Hyökyvaaran mukaan Smartumin jakautumiseen päädyttiin, jotta yhtiön liiketoimintojen kasvu saa parhaat mahdolliset eväät. Lue lisää ›
Vaasan kaupungin sosiaalityö ja perhepalvelut -yksikkö on palkittu Vuoden palveluseteliteko 2016 -kunniamaininnalla henkilökohtaisen avun palvelusetelistä. Lue lisää ›
Kari Bagge on aloittanut palveluseteliasiantuntijana Smartum Oy:ssä. Kari on toiminut aiemmin muun muassa Mehiläinen Oy:ssä hoivakodin johtajana ja Med Group Oy:ssä esimiestehtävissä. Lue lisää ›
Palveluseteli on lisännyt pienten ja keskisuurten hoiva- ja terveysyritysten palveluiden kiinnostavuutta. Se on myös helpottanut yritysten pääsyä julkisten palveluiden tuottajiksi. Palveluseteli on osaltaan opettanut kuntalaisia tekemään omia valintoja. Lue lisää ›